5 syytä panostaa työntekijöiden kouluttamiseen henkilöstön vaihtuvuudesta huolimatta

| 11. joulukuuta 2018

Koulutuskustannukset ovat harmillisen usein säästötalkoiden ensimmäisillä sijoilla. Mielessä saattaa pyöriä huoli koulutusten hyödyllisyydestä – menevätkö rahat hukkaan, jos kouluttamasi ihmiset vaihtavat työpaikkaa? Vastaus on kuitenkin yksiselitteinen: ei. Tärkeämpää olisi pohtia, että onko yrityksellä varaa olla kouluttamatta henkilökuntaansa? Lue alta viisi perustelua sille, miksi kouluttaminen on kannattavaa mahdollisesta vaihtuvuudesta huolimatta. 1. OSAAMISEN TASO EI PYSY SAMANA, ELLEI SITÄ KEHITÄ Kun henkilökunnan kehittämiseen ei laiteta panoksia, tekemisen ja osaamisen taso ei suinkaan pysy samana, vaan laskee. Ympäröivä maailma kehittyy joka tapauksessa. Ellei osaamisen taso kehity samaa tahtia, voi oma tekeminen jäädä ajan myötä kilpailevien yritysten jalkoihin. Laadukkaan ja tuottavan työn ylläpitämiseksi tulee oppimisen ja kehittymisen käyrän pysyä nousevana. 2. KEHITTYMISMAHDOLLISUUDET KUULUVAT TYÖTYYTYVÄISYYDEN PÄÄTEKIJÖIHIN Hyvien työntekijöiden pitäminen on nykyajan hektisessä työelämässä entistä haastavampaa. Merkityksellisyyden tunne ja työtyytyväisyys ovat yhä suuremmassa roolissa työntekijöiden arvomaailmassa, ja mikäli ne eivät kohtaa työn kanssa, on työpaikan vaihto todennäköisempää. Kun yhtälöön lisätään johtamiskirjallisuudesta tuttu fakta siitä, että kasvu- ja oppimismahdollisuudet ovat yksi työtyytyväisyyden ja -motivaation tärkeimmistä tekijöistä, on lopputulema kristallinkirkas. Jos haluat pitää hyvät tekijät motivoituneina työhönsä, kannattaa heille tarjota kehittymis-, etenemis- ja oppimismahdollisuuksia. 3. KOULUTUSKUSTANNUKSET MAKSAVAT ITSENSÄ NOPEASTI TAKAISIN Rekrytointi on kallista, ja työhönsä leipääntyneiden työntekijöiden alentunut työpanos vielä kalliimpaa. Koulutusmahdollisuuksista motivoituneet ja työhönsä tyytyväiset henkilöt ovat useimmiten paitsi sitoutuneempia, myös tuottavampia. On hyvä myös muistaa, että vaikka koulutetut työntekijät vaihtaisivat työpaikkaa, on heidän entistä parempi osaamisensa käytettävissä aina heidän lähtöönsä saakka. 4. PANOSTA TYÖNTEKIJÖIHISI, JA HEISTÄ TULEE SUOSITTELIJOITASI Jos ja kun kouluttamasi ihmiset lopulta vaihtavat työpaikkaa, he lähtevät todennäköisemmin ystävinä tai mahdollisina tulevina suosittelijoina/yhteistyökumppaneina sen sijaan, että tienne eroaisivat negatiivisemmissa merkeissä. Hyvien työpaikkojen ja yritysten maine kiirii kauas. 5. ENTÄ, JOS ET KOULUTA TYÖNTEKIJÖITÄSI, JA HE JÄÄVÄTKIN YRITYKSEESI? Harva tulee ajatelleeksi kolikon kääntöpuolta. Entä, jos et kouluta ja tarjoa riittävästi kasvumahdollisuuksia – ketkä jäävät työskentelemään kanssasi? Oppimisjanoiset vaihtavat jossain vaiheessa sellaiseen työpaikkaan, jossa pääsevät toteuttamaan tavoitteitaan. Osa ihmisistä jää paikoilleen, panostit heidän kouluttamiseen tai et. Moni valitsee pysyä mukavuusalueellaan uuden työpaikan etsimisen sijaan, vaikka he eivät olisikaan tyytyväisiä työhönsä. Onko sinulla varaa pyörittää liiketoimintaasi työntekijöillä, joiden osaaminen ei ole ajan tasalla? KOULUTTAMINEN VOI OLLA MYÖS HELPPOA JA KUSTANNUSTEHOKASTA John P. Kotterin mukaan henkilökohtaiseen ja ammatilliseen kehittymiseen panostavat organisaatiot voivat pärjätä kilpailussa jopa 500 prosenttia paremmin. Tämän valossa kouluttamiseen käytetyt rahat eivät tunnu kovin suurelta menoerältä. Liiketoiminta on juuri niin vahvalla pohjalla, kuin on henkilökunnan osaaminen ja panostus työhönsä. Jos siis haluat kehittää bisnestäsi, investoi ihmisiin, jotka tekevät viivan alle jäävän tuloksen. Osaamisen kehittämisestä on vaikeaa löytää huonoja puolia, sillä kouluttaminen ei mene koskaan hukkaan – ainakaan, jos valitset tasokkaat ja ammattimaiset koulutukset. Mahdolliset haitat liittyvät lähinnä koulutuksen järjestämisen aiheuttamiin kustannuksiin ja resursseihin, mihin uudet netissä suoritettavat koulutuksemme ovat syntyneet vastaamaan. Jani Pihl Toimitusjohtaja LIS Group Oy